Eikö mikään ole koskaan tarpeeksi? Mikset koe täyttymystä suuren saavutuksen jälkeen? Miten voit tuntea onnea pitkän ihmissuhteen päätyttyä, tai kun et saakaan hakemaasi työtä? Mitä jos tunnetkin olosi täysin tyytyväiseksi, vaikka et tee mitään?
Tiettyihin tilanteisiin oletetaan aina liittyvän tietynlaista tunnetta: Nobel-palkittu kokee takuulla ylpeyttä ja kiitollisuutta, onnea ja iloa. Hautajaisissa koetaan surua. Syntymäpäivillä ja häissä koetaan onnea. Petetyksi tuleminen koetaan vihan kautta. Uusi alku on innostava. Toisinaan oma tunnereaktio ei kuitenkaan vastaa oletusta (”standardia”) ja se saattaa aiheuttaa syyllisyyttä, epäuskoa ja syvää epänormaaliuden tunnetta. Tällöin vertaat omaa reaktiotasi tähän standardiin, ja syytät itseäsi näiden kahden välille syntyvästä kuilusta.
Koet ”väärän tunteen” kokemuksen aiheuttamaan ahdistusta.
”Väärät tunteet”
Arjessa vertaa toisinaan omia oikeita reaktioitansa täysin kuvitteelliseen standardiin. Tietyllä tavalla nyt vaan tulee tuntea. Voit muokata itseäsi annettuun muottiin parhaasi mukaan, selittelemällä tyhjiksi omat oikeat tunteesi. Tai sitten voit pyrkiä turruttamaan tunteesi kokonaan.
Kuitenkin jossakin syvällä rajoitin hakkaa punaisella. Tunnet, että jokin on pielessä. Voit pahoin, etkä oikein osaa sanoa mistä kiikastaa. Yleiseen käsitykseen mukautuminen on niin sisäänrakennettu taipumus, selviytymiskeino, että sitä vastaan pitää välillä tietoisesti taistella.
Tässä yhtälössä ei ole muuta oikeaa ratkaisua, kuin hyväksyä omat, jopa radikaalisti ”standardista” poikkeavat tunteesi. Ei ole olemassa oikeaa tapaa tuntea. Ei ole olemassa tilannekohtaisesti oikeaa tunnetta. Ei ole olemassa vain yhtä hyväksyttävää tunnetta, joka tekee kaikista muista tunteista vääriä.
Sinulla on vain yksi tapa tuntea oikein, juuri Sinun oma tapasi.
I will not inflict upon myself anymore the shame and suffering of questioning my own reactions to life, or burying my own true feelings because I am not feeling what I’m allegedly supposed to feel.
– Elizabeth Gilbert
Huh, se oli vain tunne
Mel Schwartz kirjoittaa blogauksessaan siitä, kuinka tunteita tulisi huomioida arvottamatta. Omista tunteistaan kannattaisi siis tehdä havaintoja, ei tuomioita. Tunne on luonteeltaan kuin mikä tahansa muukin fyysinen tuntemus kehossa: Hetkellinen, ohimenevä, kemiallinen reaktio.
Tunteen takana on ajatuksia ja kokemuksia, jotka konkretisoituvat kropassa. On hyvä käyttää hetki syntyvien tunteiden reflektoimiseen, mutta yhtä tärkeää on myös päästää tunteista irti. Tunteen ylläpitäminen on kuluttavaa, tunteen luonteesta riippumatta.
Alla on listattuna ajatuksia ja keinoja, joiden avulla olen pyrkinyt eteenpäin tunne-ilmaisussa sekä oman tunne-elämäni hyväksymisessä:
- Tunnista tunne sen syntymävaiheessa.
- Älä arvota tunnetta suhteessa vasta tapahtuneeseen. Tunnereaktiosi voivat olla täysin irrallisia siitä, mitä juuri nyt tapahtuu. Pienikin yksittäinen tapahtuma voi laukaista ison tunnereaktion, joka voi olla peruja jostain hyvinkin kaukaisesta tapahtumasta.
- Hyväksy tunne sellaisenaan, älä kaunistele tai vääntele sitä. Jos se on pelkoa, anna sen olla pelkoa. Jos se on riemua, anna sen olla riemua.
- Sano ääneen mitä tunnet, älä kiillota tai pehmennä sitä. Tunteen ilmaisemisessa on tärkeää, että et purista sitä ”yleisesti hyväksyttävään” muottiin.
- Ole rehellinen muille ja ennen kaikkea itsellesi.
- Et ole vastuussa toisen ihmisen reaktioista rehellisyyteesi.
- Havainnoi ja tulkitse, älä tuomitse.
- Älä oleta mitään. Kysy, jos et tiedä.
- Jos kohdistat tunnereaktiotasi johonkuhun ihmiseen, pidä huoli että hän pysyy myös turvassa. Kenenkään ei tule joutua pelkäämään tunnereaktioistasi. Olet itse vastuussa itsestäsi ja omasta ilmaisustasi.
- Jos tunnet jotakin sosiaalisessa tilanteessa, on suuri todennäköisyys että toinen osapuoli on myös tuntenut tai havainnoinut jotakin. Helpotat kaikkien tilannetta sanomalla sen ääneen. Ei arvailulle, kyllä varmuudelle ja turvallisuudelle.
- Ole tuuliviiri! Sinulla on täysi oikeus tuntea skaala täysin erilaisia tunteita nopeassakin tahdissa.
Pyri olemaan rehellinen muille, ja ennen kaikkea itsellesi. Mikä on pahinta mitä voi tapahtua?
– MK
—
Kirjoittaja on improvisaatiovalmentaja Markus Kaustell. Markus fasilitoi improvisaatiovalmennuksia yrityksille ja yhteisöille sekä Suomessa että kansainvälisesti.