Improvisaation perusteet -blogisarjassa käsitellään teemoja, jotka nousevat esiin improvisaation peruskurssilla. Artikkelit syventävät kurssin oppeja ja avaavat improvisaation ytimessä olevia taitoja kaikille improvisaatiosta kiinnostuneille.
Kuunteleminen ja läsnäolo
Kuvittele tilanne, jossa esittäydyt usealle uudelle ihmiselle. Riippuen kontekstista, saatat kertoa esittelyn aikana nimesi, ammattisi, harrastuksesi, kiinnostuksen kohteesi tai mitä nyt nopeassa kanssakäymisessä kerrotaan. Nyt pitää antaa hyvä kuva itsestä, sillä ensivaikutelmat ovat tärkeitä. Mitä tuoda esiin, mitä jättää sanomatta? Miten se oma hissipuhe meni?
Esittelyiden jälkeen hymyilet ja käännyt kohti seuraavia kasvoja. Parin tällaisen tilanteen jälkeen et muista kuin korkeintaan yhden ihmisen nimeltä. Ja senkin ainoastaan huomiota herättävien silmälasien ansiosta.
Sama tilanne vuorotellen koko ryhmälle esittäytymisessä. Pää höyryää omaa puheenvuoroa odottaessa ja itsereflektio jyllää sen jälkeen. Fokus on omassa itsessä, omissa sanavalinnoissa, äänenpainoissa ja ulosannissa. Kierroksen jälkeen kenenkään nimeä tai taustaa ei muista, vain palasia sieltä täältä.
Oliko esittäytyminen turhaa, vai mistä on kyse?
Kuuntelemisessa on kyse toisesta ihmisestä.
Improvisaatio, kuten kaikki kommunikaatio, perustuu pohjimmiltaan kuuntelemiselle, kuullun ymmärtämiselle sekä hyväksymiselle ja sen pohjalta toimimiselle. On tärkeää olla tietoinen siitä, mitä ja miten viestii, ettei tule vahingossa viestineeksi vääriä asioita. Toisinaan oma keho kuiskuttelee asioita, jotka jäävät tarkkaamattomalta kuulematta. Toisinaan taas puhe ja kehonkieli ovat täysin ristiriidassa. Tällöin keho on usein se viisain, jota kannattaa kuunnella.
Kuunteleminen ei tässä yhteydessä kuitenkaan tarkoita pelkästään korvilla kuultua. Nimittäin korvien lisäksi kuunnella voi myös katseella ja koko keholla. Tällöin voidaan puhua myös aistimisesta, vaistoista tai kansankielisesti ”perstuntumasta”.
Kuunteleminen ja kuuleminen
Kuulemisella ja kuuntelemisella on suuri ero. Kuuleminen tarkoittaa minimissään sitä, että joku on yksisuuntaisessa vuorovaikutuksessa sinuun. Esimerkiksi yksinkertaisen taustamusiikin kuunteleminen on pääasiassa kuulemista: Ei vaadi keskittymistä, etkä aina edes tiedosta sen olemassaoloa.
Kuunteleminen sen sijaan on aktiivinen teko, päätös olla kiinnostunut ja vuorovaikutuksessa. Kuunnellessaan ihminen myös prosessoi saamaansa tietoa, eikä ole vaan passiivinen vastaanottaja. Aktiivisessa tai aidossa kuuntelemisessa lähtökohta on siinä, että vastaanottamasi tieto saattaa olla niin merkityksellistä, että se muuttaa sinua jollain tavalla. Kuunteleminen aiheuttaa sinussa aina jotakin.
On myös hyvä muistaa, että välillä asioita vain menee ohi. Ihmismieli on vilkas ja prosessoi usein montaa päällekkäistä asiaa. Ajatuksen kulku hämärtää toisinaan omistautuneimmankin kuuntelijan keskittymisen. Sellaista sattuu, ja on parempi myöntää se. On ihan todella ok kysyä, jos ei muista, ymmärrä tai kun ei vain onnistunut kuuntelemaan. Vastaanottajalle tulee parempi mieli hänen huomatessaan sinua oikeasti kiinnostavan.
Pikavinkki palavereihin: Siirryttäessä uuteen asiaan, on hyvä tarkistaa kaikkien ymmärrys kertaamalla nopeasti mistä puhuttiin ja mitä päätettiin. Lisäksi kannattaa antaa tilaa tarkentaville kysymyksille ja toistaa ohjeet tarvittaessa.
Listening is the willingness to change.
– Alan Alda
Ulkoinen läsnäolo
Aidolla läsnäololla tarkoitan tilaa, jossa päähuomio on kuuntelun kohteessa. Lempeän ja rennon katsekontaktin ottaminen on hyvä alku kuuntelemiselle. Katseessa on hyvä pitää mukana avoimuus ja kiinnostus toisen näkökulmasta, tarinasta. Samalla voi myös kiinnittää huomiota kehon rintamasuuntaan: Mikäli kehosi osoittaa poispäin toisesta, voi olla hyvä idea kääntyä hieman kohti kohdetta.
Rikkoutumaton katsekontakti tai täysin vastakkain oleminen saattaa olla toisista ahdistavaa, joten luonnollisemman yhteisen tavan etsiminen voi olla hyvä tehdä heti aluksi. Vastakkain olemisesta tulee helposti juuri sitä, vastakkain olemista, kilpailua, konflikti – eli jännitettä. Esimerkiksi vierekkäin tai viistosti toiseen nähden istuminen voi olla rennompi tapa olla kontaktissa. Onneksi ihmiskeho on sen verran fiksu, että se tekee näitä pieniä viilauksia ihan itsenäisesti. Muista antaa sille mahdollisuus näihin muutoksiin!
Myös pienempi etäisyys ja välissä olevien mahdollisten esteiden (kuten suurten pöytien, tolppien tai kukka-asetelmien) poistaminen tekee vuorovaikuttamisesta sujuvampaa.
Muista asettuessasi pitää huoli siitä, että toinen pystyy kuulemaan sinut myös korvillaan. Puheensorinan tai taustamelun keskellä on hyvä nostaa hieman volyymia, siirtyä hiljaisempaan paikkaan tai tulla lähemmäs. Huonosti kuultavaan viestiin keskittyminen on työlästä, ja uuvuttaa pian ahkerimmankin kuuntelijan.
Sisäinen läsnäolo
Fyysisten kuuntelun merkkien lisäksi on tärkeää pyrkiä olemaan sisäisesti valmis kuuntelemiselle. Tämä tarkoittaa ravistelua irti ennakkoluuloista ja -odotuksista, edellisistä palavereista tai henkilökohtaisista asioista. Mikäli kelailet vielä äskeisiä tapahtumia, et voi olla läsnä tässä hetkessä. Tästä syystä peräkkäin järjestettävät palaverit ovat ajanhukkaa: Informaatio hukkuu, mitään ei prosessoida kunnolla ja tuloksena on vain ”hyvää keskustelua” ja kasa muistioita. Missä on ihmisten kohtaaminen ja aito vuorovaikutus?
Suuri osa sisäistä avoimuutta blokkaavista asioista saattavat olla alitajuisia, joten kannattaa kiinnittää huomiota omaan sisäiseen tilaansa ennen varsinaista kontaktia. Tsekkaa siis nopeasti ennen kutakin tapaamista, että
- Missä ajatuksesi pyörivät juuri ennen tapaamista? Kelaatko vielä jotakin aikaisempaa, saatko sen ajatuksen pois alta?
- Mitä odotat tulevalta tilanteelta? Onko kyseessä määritelty tavoite vai avoin tilanne?
- Minkälainen kuva sinulla on toisesta, minkälainen tyyppi hän on? Millä perusteella?
- Mitä toivoisit tilanteelta? Mitä jännität?
Näitä asioita ei ole tarpeellista listata tai analysoida yhtään pidemmälle. Tarkoituksena on pyrkiä aktiivisesti siirtämään keskittyminen tulevaan tapaamiseen ja toiseen ihmiseen.
On hyvä muistaa, että jokainen tilanne on uusi, vaikka tapaisitkin tutun ihmisen. Hyvänä nyrkkisääntönä vuorovaikutuksessa kannattaa pitää ajatusta ”ensin henkilö, sitten asia”. Tämä tarkoittaa, että kohtaat toisen ensin henkilönä, persoonana, työminän tai muun roolin sijaan. Esimerkiksi ennen palaverin alkamista voidaan kysellä kuulumisia, vaikka nopeastikin. Tähän ei tarvitse käyttää tuntikausia. Lyhytkin hetki avoimuutta tuo ihmiselle nähdyksi ja kuulluksi tulemisen tunteen, merkityksellisyyden omana itsenä.
Ja se tunne rakentaa turvallista ja toimivaa yhteisöä.
Kuuntelemiseen vaaditaan siis avoin ja altis mieli, korvat, silmät, luottamusta ja rento keho. Huomaa myös, että suulla ei voi kuunnella. Kuuntelemisiin!
– MK
Kirjoittaja on improvisaatiovalmentaja Markus Kaustell. Markus fasilitoi improvisaatiovalmennuksia yrityksille ja yhteisöille sekä Suomessa että kansainvälisesti.