Pelko on konkreettinen, kroppaa ravisteleva tunne siitä, että kohta käy huonosti. Pelko on selviytymisen kannalta äärimmäisen tarpeellinen vaisto. Ilman syvälle juurtuvaa ja lamauttavaa pelkoa alkuihmiset eivät olisi selvinneet vuosituhansien läpi äärimmäisen vaarallisesta elämästä.
Nykypäivän pelot kohdistuvat kuitenkin, etenkin länsimaissa, usein fyysisen konkreettisen uhan sijaan henkisiin seikkoihin, sillä olemme saavuttaneet tietyn fyysisen turvallisuuden tilan. Eli ihan joka päivä ei tarvitse pelätä kuolevansa kivuliaasti. ”Henkistä turvallisuutta” uhataan kuitenkin joka päivä. Jokainen pelkää päivän aikana enemmän tai vähemmän nolaavansa itsensä, alisuoriutuvansa, nöyryyttävänsä itseään, näyttävänsä tyhmältä, erottuvansa negatiivisesti.. lista on loputon.
Itse sosiaalisissa tilanteissa pelkään usein sanovani jotain tyhmää. Siksi esimerkiksi ruokatilausta tehdessä suunnittelen tarkasti etukäteen lauseen, jonka aion sanoa. Tai opettelen netistä ulkoa toimintaohjeet postitoimistossa käymiseen ja paketin postittamiseen ennen itse postitoimistoon astumista. Miksi? Siksi etten vain sano mitään väärää, koska he (eli siis asiakaspalvelijat) voisivat pitää minua tyhmänä ja osoitella sormella. Siksi että voisin joutua kysymään, hui kauhistus, neuvoa.
Mikä edellisissä esimerkeissä pistää silmään? Esimerkiksi se, että käytän aivan turhaan kymmeniä minuutteja päivistäni epäonnistumisen pelon vallassa. Tai että asiakaspalvelussa ylipäätään on ihmisiä edelleen koneiden sijaan, jotta informaatiorajoitteiset (kuten minä) saisivat käytettyä palvelua hyväkseen. Tai se, että kukaan täysijärkinen asiakaspalvelua ammatikseen tekevä ihminen ei todellakaan nolaisi tarkoituksella kovaan ääneen asiakastaan. Vai osaatteko kuvitella tarjoilijaa räjähtämässä nauruun asiakkaan lausuessa cabernet sauvignonin nimen väärin?
Tosielämä, aikuisten maailma, on vakava. Vakavassa maailmassa täytyy toimia vakavasti ja uskottavasti. Uskottavuuteen vaaditaan (itse)varmuutta. Varmuuteen taas osaamista ja osaamiseen harjoittelua. Harjoitteluun, noh, aikaa. Ja sehän ei hevin lopu kesken. Mutta mikäli näin pääsee kuitenkin käymään, voi aina kysyä joltain, joka osaa. Mutta mitä syvemmälle tuota ajatusketjua joutuu laskeutumaan, sitä suuremmat hirviöt pelko loihtii meitä vaanimaan.
Pelko syntyy normaalisti epämukavuusalueelle joutumisesta. Et tiedä omia koordinaattejasi kartalla, saati tietä kotiin. Improvisaation huojentava puoli on se, että mitään ei voi lähtökohtaisestikaan tietää ennalta. Ei ole rajoitteita, ei käytösmalleja, ei hiljaista piilotietoa, ei koukkuja tai sudenkuoppia. Kaikki mitä teet, on oikein.
Improvisaatiossa kartta piirtyy omien ratkaisujesi kautta. Tiedät olevasi oikealla polulla niin kauan kuin pelottaa. Miksi? Koska mukavuusalueen ulkopuolella tunnetun sanonan mukaan tapahtuu kaikki taianomainen. Mitä enemmän suunnittelet ennakolta, sitä todennäköisemmin kompastut omiin jalkoihisi. Et siis voi epäonnistua, mikäli pääsi on tyhjä, joten miksi pelätä muutoin kun suuntaa hakiessa?
Fuck your fear!
-Mick Napier
Alla on muutamia improvisaation kautta opittavia käytösmalleja pelon kanssa toimimiseen:
Hyväksy se
Niin kauan kun taistelet pelkoa vastaan, se voittaa. Tällöin pelko saa sinut toimimaan epänormaalisti ja hermostuneesti, ehkä aggressiivisestikin. Keskittymisesi kääntyy sisäänpäin etkä enää huomioi ympäristöä. Etsit nopeinta poispääsyä ikävästä tilanteesta.
Hyväksymällä pelon pujotat sille kaulapannan pidellen itse kiinni talutushihnasta. Sanomalla rohkeasti ”minua pelottaa” annat itsellesi luvan pelätä. Hyväksymällä pelon tunteena muiden tunteiden joukossa sen valta ylitsesi vähenee. Pelko nostaa adrenaliinitasoa ja virittää aistimme äärimmilleen, tehden meistä hetkellisesti enemmän kuin mitä olemme ilman sitä. Lainatakseni Doctor Who -sarjaa: ”Fear is a superpower. Fear can make you faster and cleverer and stronger”.
Hymyile sille
Pelon voittamiseen tarvitaan ainoastaan yksi vähäpätöiseltä vaikuttava asia, hymy. Hymyllä tarkoitan kasvojen lihasten muodostaman irveen lisäksi sisäistä hymyä, asennoitumista. Asennoitumista siihen, että pystyyn nousseen tien sijaan edessäsi on benjihyppy.
Sanotaan, että pelko poistuu tehokkaimmin kohtaamalla pelkosi kohde. Tämä tarkoittaa tuon benjihypyn hyppäämistä. Ei ylilyöntejä, ei sankaritekoja, vain astumista reunalta alas. Pudotus hoitaa kaiken ja kohta killutkin jo turvallisesti joustavassa hihnassa.
Anna sen johdattaa
Etukäteen suunnittelu voi antaa valheellista turvaa. Näin heiveröinen jalansija voidaan kuitenkin vetää alta heti ensimmäisen yllättävän muutoksen sattuessa kohdalle. Sitten oletkin entistä pahemmassa liemessä. Päässäsi on edelleen hatara suunnitelma siitä, kuinka asioiden pitäisi mielestäsi mennä. Se on kuitenkin nyt joko hylättävä tai yritettävä vääntää suunnitelmasi muuttuvien tapahtumien ympärille vaikka väkisin. Suosittelen lämpimästi ensimmäistä vaihtoehtoa.
Suunnittelemalla etukäteen täydellistä pikaruokatilausta oletuksena on, että olosuhteet ovat täysin optimaaliset: Vastaanottajan (asiakaspalvelijan) on käyttäydyttävä odotusten mukaisesti, syljen on valuttava nieluun eikä henkitorveen, muiden asiakkaiden on oltava hiljaa tilausta tehdessä, keittiöstä tulevan melun on oltava minimissä. Et voi mitenkään hallita kaikkia muuttujia. Miksi siis hakata kivitauluun suunnitelmia? Anna epävarmuuden kautta syntyä jotain odottamatonta ja uutta (todennäköisesti myös päädyt täysin samaan tuplajuustohamppariin joka tapauksessa).
Yllätä se
Pelko on pahimmillaan, jos se pääsee yllättämään. Varautumalla etukäteen pelottavaan tilanteeseen voit minimoida sen negatiiviset vaikutukset. Tämä on haastavaa ja vaatii syvää itsetutkiskelua, sillä vain kokemalla pelkoa voit tietää minkälaisissa tilanteissa sitä sinulla esiintyy. Varautuminen on kuitenkin erilaista kuin voisi ensihätään kuvitella!
Suunnitelmat ja etukäteen määritellyt toimintamallit sikseen! Pelon pahin kumppani on ahdistava odotus ja yhä kasvava jännitys. Antamalla aivoillesi jotakin muuta ajateltavaa tilanteissa, joissa koet orastavan pelon aiheuttavan alustavia suunnitelmia, jallitat pelkoa aktiivisesti! Nopea intuitiivinen hermostosi voi keskittyä esimerkiksi laskemaan kaikki näkyvissä olevat vihreät asiat. Tai keskittymään erottelemaan keskustelun sorinasta erikseen yksittäisiä keskustelun pätkiä. Tai erittelemään tilassa olevat tuoksut toisistaan ja nimeämään ne.
Kun pelottava tilanne on käsillä, olet jo kohtaamassa sen! Ilman kasautunutta jännitystä ja jo romahtavia suunnitelmia. Ilman oletuksia tilanteen kulusta. Olet valpas, läsnä ja valmis.
Improvisaatio on parhaimmillaan turvallinen paikka kokea ja kokeilla eri tunteita. Pelko on yksi niistä, ehkä voimakkain. Pelon sietäminen ja sen voittaminen vaatii ns. punttisalitreeniä eli toistoa ja tahtotilaa. Esimerkiksi tätä me harjoittelemme improtreeneissä.
-MK
—
Kirjoittaja on improvisaatiovalmentaja Markus Kaustell. Markus fasilitoi improvisaatiovalmennuksia yrityksille ja yhteisöille sekä Suomessa että kansainvälisesti.